Yhteystiedot

Ulla Vaara
Lahdenkatu 18 A 9
15140 Lahti
050-3985607
ulla.vaara (at) lahti.fi

Ullan ajatuksia

Varjosta valoon - työn, hyvinvoinnin, sivistyksen ja puhtaan ympäristön Suomi

Tiistai 20.4.2010 klo 13:53


Kun oikeistohallituksen kausi 1990-luvun alussa päättyi, oli Suomi ajautunut vakaviin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Vuoden 1995 eduskuntavaaleissa SDP palasi suurimmaksi puolueeksi, ja siitä alkoi määrätietoinen työ julkisen talouden pelastamiseksi ja suomalaisten saamiseksi takaisin työhön. Sosialidemokraattien 12 vuotta kestäneellä hallituskaudella työllisyys parani nopeasti. Maamme nousi koulutuksessa, talouskasvussa ja onnellisuudessa – sitäkin pystytään mittamaan - maailman kärkeen. Samalla Suomi liittyi aktiiviseksi ja vaikuttavaksi osaksi eurooppalaista yhteistyötä. Myönteinen kehitys perustui tavoitteelliseen yhteiskuntapolitiikkaan ja laajaan työmarkkinayhteistyöhön.

Noiden hyvien vaiheiden jälkeen meillä on nyt taas porvarihallitus, ja on menetetty monet niistä saavutuksista, joihin edellisellä ”valtakaudella” päästiin. Seuraava hallitus saakin perinnökseen varjojen maan, kuten puheenjohtajamme Jutta Urpilainen on sanonut. Suomea varjostavat ennen kaikkea suurtyöttömyys, heikommassa asemassa olevien ihmisten syrjäytyminen, hyvinvointivaltion velkaantuminen, yliopistojen taloudellinen ahdinko ja puhtaan suomalaisen energian puute.

Tämä varjojen maa kaipaa nyt navigointia kohti valoa, kohti työn, hyvinvoinnin, sivistyksen ja puhtaan ympäristön Suomea. Siksi sosialidemokraatit ovat laatineet tulevaisuusasiakirjan ”Varjosta valoon”, jossa hahmotetaan Suomen suuntaa vuoteen 2020. Se perustuu oikeudenmukaisuudelle, tasa-arvolle, hyvinvoinnille, sivistykselle ja kestävälle kasvulle. Kun olen asiakirjan lukenut, löydän siitä hyvin johdonmukaisen yhteiskuntapoliittisen tavoiteohjelman. Tiivistän sen seuraavasti:

- Suomessa on saavutettava täystyöllisyys, oikeudenmukaisempi tulonjako ja nykyistä paremmat olosuhteet työn tekemiselle.
- Kasvun on oltava taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävällä pohjalla.
- Globaali markkinatalous tarvitsee rinnalleen ylikansallista demokratiaa.
- Työllisyyden ja tuottavuuden parantuessa sekä työurien pidentyessä on viikoittaista ja vuosittaista työaikaa lyhennettävä.
- Vuokratyöntekijöillä oltava turvanaan varallaolokorvauksen kaltainen takuupalkka ja vakituinen työsuhde vuokratyötä tarjoavaan yritykseen.
- Isoja omaisuuksia verotettava entistä kireämmin. Pääomatuloverosta tehtävä progressiivinen. Käyttöön on otettava myös rahoitusmarkkinavero.
- Sosiaali- ja terveyspalveluiden kohdalla on niiden vaikuttavuus varmistettava sitovilla henkilöstömitoituksilla ja pätevyysvaatimuksilla.
- Perusterveydenhuollon on oltava kuntien järjestämää lähipalvelua terveyskeskuksissa ja perusterveydenhuoltoa tuettava erikoissairaanhoidon avopalveluilla terveyskeskuksissa. Päivystys turvattava kuntien yhteistoiminnalla. Terveyspalveluiden järjestämisen rahoitusvastuun jakaannuttava kunnille ja valtiolle.
- Toimeentulotuen tason oltava riittävä ja sen on toimittavana viimesijaisena ja tilapäisenä tukena.
- Peruskoulun enimmäisryhmäkoot on säädettävä lailla.
- Oppivelvollisuusikä nostettava 18 vuoteen.
- Yliopistojen julkisen rahoituksen määrä ei saa riippua yksityisen rahoituksen määrästä.
- Suomen on tehtävä omalta osaltaan kaikkensa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi sekä toimittava edelläkävijänä kestävään kasvumalliin siirtymisessä.
- Bruttokansantuotteen rinnalle nostettava paremmin yhteiskunnan todellista hyvinvointia kuvaavia mittareita.
- Yleisradiolla oltava edelleen merkittävä tehtävä suomalaisen kulttuurin ylläpidossa ja luonnissa. Ylen rahoitus on turvattava.

Tavoiteohjelman toteutuminen turvaa hyvinvointivaltion edellytykset ja kansalaisten hyvinvoinnin.
------------------------------------------------------------------------