Yhteystiedot

Ulla Vaara
Lahdenkatu 18 A 9
15140 Lahti
050-3985607
ulla.vaara (at) lahti.fi

Ullan ajatuksia

Muita kouluja pitää lakkauttaa, jotta kristilliselle koululle ohjautuu oppilaita

Torstai 12.8.2010 klo 11:05


Kaksi pientä sukulaislastani aloitti maanantaina koulunkäynnin. Toisella ekaluokkalaisella on matkaa kouluun melkein kolme kilometriä, koska lähikoulu lakkautettiin muutama vuosi sitten. Koulujen lakkauttamiset tulevat jatkumaan edelleen. Yksi lisäperuste lakkautuksille saattaa olla se, että Lahden kristillisen koulun toiminta laajenee. Koska kristillisen koulun oppilasmäärän rukoillaan nousevan 250:een, on muita kouluja suljettava, jotta niiden oppilaita ohjautuisi kristilliseen kouluun.

Lahden kaupungin sivistyslautakunta päätti oikeiston ja Vasemmistoliiton Pekka Järvisen äänin puoltaa kristillisen koulun anomusta, minkä se on tehnyt valtioneuvostolle pysyvän opetusluvan saamiseksi vuosiluokille 1-9 elokuusta 2011 lukien.

Jos Lahden ylemmät päättäjät hyväksyvät lautakunnan päätöksen, on melko varmaa, että ainakin Anttilanmäen koulu joudutaan lakkauttamaan - minkä jälkeen koulurakennus vuokrataan kristilliselle koululle.

Sivistyslautakunnan päätöksen ajoitus oli ihmeellinen. Miksi ei haluttu odottaa kaupunginhallituksen nimeämän Palveluverkkojen yhteistyöryhmän palveluverkkolinjauksia ja kehittämissuunnitelmia, saati odotettu edes kuukautta, jotta olisi saatu vastaus kuntaliitosasiaan? 
--------------------------------------------------------------------------------------------