Yhteystiedot

Ulla Vaara
Lahdenkatu 18 A 9
15140 Lahti
050-3985607
ulla.vaara (at) lahti.fi

Ullan ajatuksia

Sosialidemokraattien linjaukset tulevalle eduskuntakaudelle

Sunnuntai 20.2.2011 klo 17:30


Demareiden "vaalivaltiopäivillä" Vantaalla 19.2. todettiin, että vuonna 2015 valtio ei ota enää uutta lainaa vanhan lainan päälle. Näin siis, jos SDP pääsee eduskuntavaalien tuloksena päättämään maan asioista. Oikeiston luomasta 8 miljardin euron kuopasta valtion budjetissa demarien työllisyyttä vahvistava kasvu- ja investointiohjelma täyttää 6 miljardia. Jäljelle jäävän 2 miljardin euron vajeen katamme korottamalla verotusta 1,5 miljardilla. Kiristämme varallisuuteen ja pääomiin kohdistuvaa verotusta sekä tuomme harmaata taloutta verotuksen piiriin.

Veronkiristysten ohessa on kiristettävä myös vyötä. Edessämme on noin 500 miljoonan euron säästötarve valtion budjetista. Me säästämme nämä rahat elinkeinotuista, varustelumenoista ja hallinnon päällekkäisyyksistä. Näiden säästöjen lisäksi tarvitsemme vielä noin miljardin euron verran liikkumavaraa valtion budjettiin kasvupanostusten rahoittamiseksi ja oikeudenmukaisuuden turvaamiseksi.

– Suomi tarvitsee tekoja työn ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Lörpöttelyn ja puuhastelun aika on ohi, viestitti Jutta Urpilainen kokoomuksen ja keskustan johtajille. 

Valtion taloutta ja tavallisen perheen taloutta koskevat täysin samat säännöt. Jokainen euro tänä vuonna lainattavista 8 miljardista eurosta on maksettava joskus takaisin. Vantaalta lähtikin selkeä viesti Jyrki Kataiselle ja Mari Kiviniemelle: Nostakaa pää pensaasta, lopettakaa asioiden epämääräinen pyörittely, hoitakaa valtiontalous kuntoon.

Ei arvonlisäveron
kiristykselle 

Työn verotusta, energiaveroja tai arvonlisäveroa sosialidemokraatit eivät kiristä.

– Vuosia jatkuneen löperön taloudenpidon laskun maksun aika on koittanut, mutta tämä lasku pitää maksaa oikeudenmukaisesti. Siksi sanomme jyrkästi ei kokoomuksen ja keskustan esittämälle alv:n korotukselle. Arvonlisävero on tasavero. Se lyö sitä lujemmin, mitä pienemmät tulot ihmisellä on. Arvonlisävero iskee kipeästi palvelualojen pieniin yrityksiin. Arvonlisävero kiihdyttää inflaatiota. Arvonlisäveron korotus on helppo poppakonsti, joka vain syöksee meidät syvemmälle siihen suohon, johon meidät on viime vuosina ajettu.

Demarit eivät ole korottamassa veroja tai toteuttamassa säästöjä kevein mielin. Me olemme korottamassa veroja ja säästämässä, koska kokoomus ja keskusta ovat ajaneet valtion talouden veroalellaan ahdinkoon. Pakolliset veronkorotukset toteutetaan maksukyvyn mukaan.

Strutsin vuosi 2010 

– Vuosi 2010 jäi historiaan pään piiloon työntämisen vuotena, strutsin vuotena. Verouudistus, kuntauudistus, eläkeuudistus ja lukemattomat muut tärkeät hankkeet on kaikki siirretty seuraavan hallituksen harteille. Tämä ei ole johtamista. Tämä on ajelehtimista.

– Kevään vaaleissa suomalaiset voivat valita kaksi toisistaan poikkeavaa tulevaisuutta. Ajelehtiva Suomi vai päättäväinen Suomi? Ahneuden Suomi vai välittävä Suomi? Velkaantumisen ja tasaverojen Suomi vai työn ja oikeudenmukaisuuden Suomi?  Me demarit olemme päättäväisen, välittävän, työn ja oikeudenmukaisen Suomen tekijöitä.

Lue lisää: SDP:n talous- ja verolinja: Työn ja oikeudenmukaisuuden puolesta
-----------------------------------------------------------------------