Kuka minä olen

lahti_165.jpgOlen täällä Lahdessa koko elämäni elänyt. Lahti on minulle elämäntapa, paras kaupunki, rakas kaupunki, kaunis kaupunki. Lahti on sydämen asia.

Lapsuuteni asuin Laaksarilla, nuoruuteni Hennalassa, lasteni lapsuuden Jalkarannassa ja nyt asun keskustassa Lahdenkadulle. Minulla on kaksi lasta, kolme lastenlasta ja hurmaava aviomies, joka pitää blogia näillä yhteisillä kotisivuillamme.

Koulunkäynnin aloitin Möysän koulussa, sitten Keski-Lahdessa (purettiin Malskin laajennuksen tieltä pois) ja Kärpäsessä. Yhteiskoulun iltalinja ja Avoin korkeakoulu tulivat tutuiksi aikuisena. Nuorena olin neljä vuotta töissä Mallasjuomalla. Kuuden kotiäiti- ja opiskeluvuoden jälkeen osastonsihteerinä  Päijät-Hämeen keskussairaalassa 34 vuotta, nyt täysin palvelleena eläkkeellä.
 
Harrastukset

Politiikka on vuosikymmenten "harrastukseni" ja
suuren osan vapaa-ajastani se on uudet-harrastukset.jpgvienytkin. Olen kaupunginvaltuutettu seitsemättä kautta. Politiikkaan liittyen olen suorittanut HHJ-tutkinnon (hyväksytty hallituksen jäsen).

Rakkain harrastukseni on lukeminen; pidän runoista, hyvistä romaaneista ja elämäkerroista. 

Fillarointi, uiminen ja punttisalilla käynti ovat kivoja liikunnanmotoja. Entä musiikki; sen suhteen olen melko kaikkiruokainen, 80-luvun suomipoppi, hyvät iskelmät, klassinen musiikki ja tietenkin 60-70-luvun uusi laululiike, Kaj Chydeniuksen ja Eero Ojasen sävellykset mm. Aulikki Oksasen ja Marja-Leena Mikkolan upeisiin runoihin ovat kaikki suosikkejani. Elokuvissa olen käynyt koko elämäni. Vanhat elokuvaklassikot innostavat yhä uudelleen.

Varsinainen penkkiurheija en ole, mutta Salpausselän kisoissa olen käynyt lapsesta lähtien. Lahtelaiset mäkimiehet ovat olleet upeita Kärkisen Jussista alkaen. Moottoriurheilua olen mieheni kanssa käynyt katsomassa silloin tällöin.
 
Muita tekemisiäni

Kuulun Amnesty Internationalin Suomen osastoon ja Suomi-Unkari-seuraan. Greenpeacen vapaaehtoistoiminnassa olen mukana ympäristön suojelemiseksi.

Omassa ammattiosastossani keskussairaalan JHL:ssä  olin erilaisissa luottamustehtävissä, 10 vuotta luottamusmiehenä, 10 vuotta pääluottamusmiehenä ja 10 vuotta puheenjohtajana, nyt  eläkeläisjäsenenä.

Tradekan (ent.EKA) luottamushenkilönä olen ollut 30 vuotta, osuuskauppaliike on tullut tutuksi. Nordea-pankin valvojana sain aikanani asiantuntemusta pankki- ja rahoitustoiminnasta. 

Lapsenlapset Onni, Sanni ja Aapo ovat parasta mitä
lapseni ovat minulle voineet ulla_perhe_175.jpgantaa. Heidän seurassaan aika kuluu kuin siivillä ja tunnen, että elämällä on tarkoitus ja jatkumo lastenlasteni kautta. Vanhin lapsenlapseni asuu jo omassa kodissa, keskimmäinen kirjoittaa tänä keväänä ylioppilaaksi ja nuorinkin on koripalloa harrastava teini. 

Nyt elämme kummallallista aikaa, kun globaali koronapandemia on sitonut meidät koteihimme, korkeinaan maskien kanssa pääsemme kauppaan. Lapset ja lapsenlapset olen tavannut viimeksi syyskuussa 2020. Nyt on rokotukset alkaneet ja niin elämä voittaa. Tapaamme lapsemme, pääsemme harrastustemme pariin, ja alamme jännittää miten minun käy seuraavissa kuntavaaleissa.