Poliittinen toiminta

poliittinen-toiminta-325.jpgOlen aina ollut kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, siis myös politiikasta. Ensimmäinen kantaaottava kirjoitukseni oli Etelä-Suomen Sanomissa vuonna 1963, aiheena nuorten kokoontumistilat, joita ei tuohon aikaan juurikaan ollut. Se tuntui komealta - ihan nimi lehdessä ja vakavalla asialla.

Malskilla työssä ollessani näin, mikä vaikutus on joukkovoimalla, kun minimipalkoista ja 40 tunnin työviikosta "taisteltiin". Oman aktiivisen työn merkityksen huomasin, kun vastustin Tiirismaankadun linjaussuunitelmia Salpausselän harjulle ja keräsin nimilistoja ja tein valituksia yhdessä toisten aktivistien kanssa (Korkein hallinto-oikeus hylkäsi tiesuunitelman) eikä tietä koskaan rakennettu. Se oli iso ympäristöteko.

Lahden demarinaisten yhdistyksestä löysin poliittisen kotini 70-luvun lopulla, ja se koti on minulle yhä rakas. Oikeudenmukaisuus, tasa-arvo ja solidaarisuus ovat edelleen ne arvot, joiden perustalle maailmaa on rakenettava. Nämä arvot tulevat hyvin esille puolueohjelmastamme ja ne ovat naisliikkeemme kantava voima.

Luottamustehtäväni

lahti_175.jpgKaupunginvaltuuustoon minut valittiin syksyn 1984 kuntavaaleissa ensimmäisen kerran. 40 vuoden rajapyykki luottamustoimissa tuli täyteen muutama vuosi sitten ja tehtävät jatkuvaa edelleen ainakin toukokuun loppuun. Olen ollut myös Lahti Aquan, Sibeliustalon ja Lahti Energian hallituksissa, joten osakeyhtiölaki ja hyvä hallintotapa ovat käyneet tutuiksi. Meneillään olevalla valtuustokaudella valtuutetun työn lisäksi olen tarkastuslutakunnan jäsen ja Päijät-Hämeen maakuntaliiton valtuutettu. Tulevissa kuntavaaleissa olen ehdokkaana, niinpä tehtävät jatkuvat, jos saan lahtelaisilta riittävän luottamuksen.

Lahden sos.dem. kunnallisjärjestön edustajiston jäsen olen ollut vuosia.  Sos.dem. naisyhdistyksen toiminnassa jatkan mukana niin kauan kuin jalat kantavat ja muisti pelaa.