Lahti, yksi Hämeen helmistä

Perjantai 30.6.2017 klo 17.41


Imago on kova juttu. Luin juuri Osmo Soininvaaran blogin suurten kaupunkien ja keskuskaupunkien merkityksestä Suomelle. Soininvaara unohti taas kymmenen suurimman kaupungin joukkoon kuuluvan Lahden, jossa tehtiin onnistunut kuntaliitos pari vuotta sitten, ja jossa tehdyt investoinnit, työllistämistoimet ja elinkeinoelämän kehittämishankkeet ovat laskeneet työttömyyttä niin, että Lahden työllisyysaste on korkeampi kuin Jyväskylän, jossa työttömiä 17,1 %, Lahdessa 16,6 %. Velkaa per asukas on kummassakin kaupungissa saman verran. Näiden muutamien lukujen perusteella ei voi arvioida kaupunkien talouden tai toiminnan paremmuutta eikä vertailujakaan tehdä. Mietinkin sitä, miksi Jyväskylän maine on suurten kaupunkien kärkeä, meidän hännillä? 

Hyvän maineen merkityksestä ei puhuta koskaan liikaa. Emmekö osaa riittävän hyvin tuoda esille, kuinka mainio kaupunki Lahti on? Osaammeko olla ylpeitä Lahdesta?

Nyt kun Lahden ammattikorkeakoulun ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston yhdistyminen onnistui, voimme puhua Lahdesta oikeana yliopistokaupunkina. Jyväskylä on oman yliopiston maineella ja olemalla kaupungistaan ylpeä kohonnut maineeltaan mukavaksi ja menestyväksi kaupungiksi, vaikka työttömyysluvut olisivat suuret tai kuntalaiset velkataakan alla.

Me lahtelaiset voimme olla ylpeitä kauniista kaupungistamme, jossa olemme toteuttaneet viime vuosina monta hienoa hanketta matkakeskuksesta Aleksin joukkoliikennekatuun. Lahden pyöräilyreitit ovat maan huippua. Tänään kävellessäni Aleksilla ja ihaillessani kaupunginmuseon kadun varteen pystyttämiä julisteita sydämeni täyttyi riemusta. Kansainvälinen julistetriennale, Lahden kirjailijakokous, Urkuviikot ja muut kansainväliset ja kansalliset tapahtumat ovat imagovaikutukseltaan Lahdelle suuria. Kaupungin taloudelliset panostukset erilaisiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin tuovat moninkertaisesti sijoitetut eurot takaisin, kun hyvä maineemme kiirii.

Pidän Salpauselän kisoja vähintään yhtä merkittävänä tapahtumana kuin Jyväskylälle on Neste-ralli. Toivottavasti me lahtelaiset osaamme olla leuhkoja Salppurin kisoista, joiden jatkuvuus on taas taattu. Olemme uhranneet hiihtokeskukseemme veroeurojamme paljon, mutta kyllä se on ollut sen arvoista. Lahti on kulttuuri- ja liikuntakaupunki, mutta myös ympäristökaupunki ja siksi hiihtourheilu sopii nykymittarein Lahteen luontevasti. Muistetaan, että Lahti on noteerattu viiden parhaan ympäristökaupungin joukkoon Euroopassa. Ollaan siitäkin ylpeitä.

Tietenkin on parantamista ja kehittämistä, kuten se, että edellytetään hyvinvointikuntayhtymää tuottamaan hyviä, nimensä mukaisia palveluja, kuten keskussairaala on tehnyt yli 40 vuotta.  Korjataan myös joutuin kosteusongelmista kärsivät koulut ja kunnostetaan Kisapuisto kokonaisuudessaan kaikkien lahtelaisten iloksi.

Joka tapauksessa me lahtelaiset voimme olla ylpeitä kotikaupungistamme ja kun sitä olemme, kohennamme Lahden imagoa, niin että Soininvaarankin tilastoissa olemme menestyvien kaupungin joukossa hyvän maineemme ansiosta.