KOKO Lahti ei ole markkinahäirikkö

Sunnuntai 2.2.2020 klo 12.12


Tammikuun viimeisenä päivänä toimittaja Erno Laisi väitti Etelä-Suomen Sanomissa KOKO Lahti Oy:tä markkinahäiriköksi. Käsittämätön väite, kun vähänkin tuntee Lahden lähihistoriaa. Eipä olisi Messuja, ellei olisi kaupungin rahapussia avattu ja päätetty pitää messutoiminta Lahdessa. Konkurssi olisi ollut Lahden yrittäjien omistamalla Lahden Messut Oy:llä ilman veronmaksajien karttuisaa kättä. Sibeliustaloa ei olisi mikään yksityinen taho rakentanut, vaikka tukea tulikin muutamalta yritykseltä. Lahden kaupunginorkesteria ei yksityissektori ylläpidä ja muut tapahtumat järjestetäänkin markkinaehtoisesti. Mikä taho vain voi vuokrata Sibeliustalon tiloja omaan käyttöönsä, eikä tarvitse seiniä rakentaa. KOKO Lahti ei ole siis markkinahäirikkö vaan Lahden seudun elinvoiman kartuttaja.

Kyllä toimittaja Laisi tietää vallan hyvin, miksi Lahti Event Oy halutaan tapahtumajärjestäjäksi Kymi Ring -tapahtumiin. Sillä vahvistetaan Lahden elinvoimaa ja ympäristökaupunkistatusta. Vain tapahtumissa mukana olevana voidaan vaatia ympäristön kannalta merkittäviä panostuksia sekä liikkumiseen että paikanpäällä järjestettyihin kilpailuihin ja muihin tapahtumiin.

Asioilla on yleensä vähintään kaksi puolta. Enemmistö Lahden valtuutetuista suhtautui Kymi Ringin pääomitukseen myönteisesti. Kouvolassa halutaan osaoptimoida Iitin ratahanke todeten, että voivat siitä hyötyä vaikkeivät siihen euroakaan panekaan - kärsiköön Iitti, kun lähti rataa tekemään.

Eikö olisi mukavaa, kun sekä Kouvolan seudun että Lahden seudun elinvoima vahvistuisi Kymi Ringin myötä? Olen ollut Italiassa muutaman kerran katsomassa MotoGP-kisoja ja voin todeta, että kyllä seudun asukkaat ja yritykset varmasta nettoavat hyvin näistä tapahtumista, joissa käy satoja tuhansia ihmisiä. Juna kulkee bussiliikenteen lisäksi alueen läheisyyteen. Mugelosta voi todeta, että korkeintaan 10 % tulee paikalle omalla autolla. Samalla tavalla voidaan kehittää ympäristö- ja ilmastoystävällisiä kulkumuotoja Kymi Ringin tapahtumiin ja toteuttaa ympäristökaupunki-ideaa moottoriurheilussakin. Tästä tykkäisivät pikkutakkiherrat ja jakkupukurouvatkin.