Keskustan liikennesuunnitelma on suuruudenhullu ja tarpeeton

Torstai 13.2.2020 klo 20.47


Olen perehtynyt Lahden keskustan liikenne- ja liikkumissuunnitelmaan (Liisu) niin hyvin kuin saatavilla olevilla tiedolla on mahdollista. Teknisen ja ympäristölautakunnan puheenjohtaja sanoo suunnitelmasta, että ”lopputulos voisi olla sellainen, mitä kaikki haluavat”. Olen eri mieltä. Suunnitelma on suuruudenhullu, se on kerran jo tyrmättykin.

Olin kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen vajaat 10 vuotta sitten, kun edellisen kerran hylättiin konsultin ja teknisen toimen virkamiesten esitys keskustan kehästä. Nyt se on palautettu takaisin, kuten usein käy, kun viranhaltijat eivät noteeraa poliitikkojen päätöksiä – odotetaan vuosikymmen ja otetaan esitys naftaliinista.

Nyt ”Liisun” tarpeellisuuteen vedotaan osin ympäristökaupunkistatuksella ja siksi, että Mannerheiminkadusta suunnitellaan ”kaupunkibulevardia”. Samaan aikaan liikenne kuitenkin vähenee alueelta johtuen valtatie 12:n valmistumisesta.  Miksi siis pitäisi toteuttaa kallis tunneliratkaisu Vuoksenkadulle?

 En pidä Vuoksenkatu-Saimaankatu-suunnitelmasta, koska siinä vain siirretään Vesijärvenkadun ongelmat Lotilan peruskoululaisten ja Paavolan kampusalueen opiskelijoiden, kulttuurikeskittymän käyttäjien, jalankulkijoiden ja kadun varrella asuvien niskaan. Leikkikenttä sairaalamäellä on kai suunniteltu lopetettavaksi? Asuntorakentamistakin syntyy alueelle melkoisesti lisää. Saimaankadun varteen on juuri rakenteilla uusia kerrostaloja ja lestadiolaiskirkon tontillekin tulee iso asuintalo.

Turvallisuusnäkökulmasta parasta olisi, että Vesijärvenkadun kriittisiin kohtiin tehdään alikulkutunnelit ja poistetaan valo-ohjaamattomat suojatiet, mikä tulisi paljon halvemmaksi toteuttaa kuin esitetty keskustan kehä ja koko liikennesuunnitelma, joka on todella kallis. Sehän sisältää myös pysäköintilaitosten rakentamiset keskustakehän laitamille. Kysynkin, onko tarpeen rakentaa lahtelaisten verorahoin Ranta-Kartanon parkkitalon lisäksi enempiä pysäköintitaloja, joiden rakentaminen kuuluu taloyhtiöille ja yrityksille? Sairaalan pysäköintilaitos vaikuttaa välttämättömältä rakentaa, mutta se voidaan tehdä Lahden sairaalaparkki Oy:n toimesta.

 Bussiterminaalin paikka on parempi torilla kuin Trion kulmilla, johon ovatkin ottaneet kielteisen kannan ainakin osa keskustan yrittäjistä. Haluaisin nähdä hyötyvertailun, jonka perusteella lautakunnalle ollaan esittämässä ”Trion terminaalia” eli Vesijärvenkadun vaihtoehtoa. Missä on terminaali eteläsuuntaan meneville busseille ja missä itä-länsisuunnan autoille? Joukkoliikennelautakunnan puheenjohtajana ja yhtenä runkolinjaston päätöksentekijänä en löydä Trion terminaalista muuta hyötyä kuin nopeamman matkanteon etelä-pohjoissuunnissa, jos bussit eivät ajaisi torille vaan kulkisivat suoraan Trion/Vesijärvenkadun kautta. Se on tosin mahdollista toteuttaa ilman Trion terminaaliakin. Kokonaisuudessaan vaikuttaa, että hankkeen hinta-hyötysuhde on mitätön.

 Kaupunkilehti Uusi Lahti teki lukijoilleen kyselyn, johon vastasi yli 500 ihmistä. Suurin osa oli torin bussiterminaaliin kannalla. Me lahtelaiset olemme tottuneet Aleksanterinkadun ja Vapaudenkadun linja-autopysäkkeihin. Ne ovat toimineet hyvin kohta 100 vuotta ja voivat toimia seuraavat 100 vuotta. Nyt jäitä hattuun. Unohdetaan jo kerran hylätty megalomaaninen suunnitelma, korjataan Vesijärvenkadun ongelmakohdat ja säästetään sata miljoonaa euroa lahtelaisten rahoja.