Lahti Energia tulouttaa kaupungille yli 20 milj. euroa vuodessa

Tiistai 25.2.2020 klo 22.01


Päätoimittaja Markus Pirttijoki kysyi viime sunnuntain Esalaisensa yhteydessä, ”mitä sinä ajattelet tästä asiasta? Lähetä mielipiteesi”. Tässä se on:

Lahdessa ovat ”junantuomat” innokkaimpia panemaan lihoiksi lahtelaisten omaisuutta. Aika ajoin on Lahti Energia Oy:n myyntiä ehdotellut milloin muualta tulleet virkamiehet kaupunginjohtajista lähtien, milloin innostunut toimittaja tai joku helppoheikki. Tosin löytyy niitä nopeita voittoja tavoittelevia koko elämänsä Lahdessa asuneistakin.

Onneksi Lahdessa on suorastaan syntynyt kansanliike, joka vastustaa Lahti Energian osittaistakin myyntiä. Kun kysyttiin kaupunginjohtajalta, onko hän markkinapäivänä käynyt torilla kuuntelemassa lahtelaisten mielipiteitä myyntiaikeisiin liittyen, vastaus oli, ettei torikokouksien mielipiteitä kuunnella, vaan omistajaa. No, torikokouksissahan me omistajat liikumme. Jos minä poliitikkona jättäisin lahtelaisten mielipiteet omaan arvoonsa, olisin pian entinen poliitikko.

Lahdessa muutama politiikan sisäpiiriläinen luulee edustavansa koko kaupunkia, mutta näin se ei ole. Joka neljäs vuosi katsotaan keitä kaupunkilaiset haluavat edustajikseen. Se on oikea sisäpiiri ja siihen kuuluu 59 valtuutettua, jotka lopulta päättävät, mitä Lahdessa tehdään.

Sitten Lahti Energia Oy:n myyntiin. Jos jokin firma haluaisi sijoitusmielessä ostaa Lahti Energiaa ja nimenomaan siksi, että rahoitusmarkkinoilla on ”löysää rahaa” ja vähän kohteita, joista saisi hyvän vastineen sijoituksilleen ja että yhtiöstä vastinetta löytyisi, niin kysyn: miksi omistaja eli Lahden kaupunki haluaisi osan myydä? Siksikö, että saisi riihikuivaa rahaa myynnistä. Mihin se sitten pantaisiin? Investointeihinko? Vuoksenkadun tunneliin? Vesijärvenkadun kaventamiseen? Aleksi kävelykaduksi? Sairaalaparkkiin? Pysäköintilaitoksiin keskustan laitamille? Kisapuiston kunnostukseen? Uimahallin rahoitukseen?

Kohteita kyllä löytyisi, mutta äkkiä ne myynnistä saadut rahat sulaisivat näihin hankkeisiin. Entä, jos ei käytetä rahoja investointeihin, vaan lyhennettäisiin kaupungin tai perätä Lahti Energian velkaa? Siihen olen jo saanut vastauksen, että investoinnit kannattaa tehdä pankista saadulla matalakorkoisella lainalla ja ettei velkaa ainakaan myynnistä saaduilla rahoilla lyhennettäisi.

Lahti Energia tulouttaa vuodelta 2019 osinkoina, haittakorvauksina ja korkotuottoina kaupungille yli 20 miljoonaa euroa. Tästä voi arvioida LE:n viimeisten kymmenen vuoden tulot Lahdelle. Kysynkin, miksi Lahti lähtisi myymään hyvää tulosta tekevästä yhtiöstä muruakaan?  Olen saanut vastaukseksi, että saadut rahat sijoitettaisiin tuottaviin yrityksiin. Mitä ne yritykset olisivat? Pörssiyhtiöistä voisi ehkä saada jonkin prosentin enemmän tuottoa kuin omasta yhtiöstä nyt, mutta se tietää riskisijoittamista eikä sitä pidä kaupungin rahoilla tehdä. Entä toiset energiayhtiöt, olisiko esim. Fortum oikea sijoituskohde? Ei sovi ympäristöpääkaupunki-imagoon, sehän osti juuri hiilivoimaa Saksasta. No entä Terrafame? Ei käy, se myös on ympäristöpilaaja. Jospa Lahti sijoittaisi Mehiläiseen? Sitten olisimmekin suossa nilkkojamme myöten, sillä se johtaisi siihen, että saattaisimme olla mukana firmassa, jonka enemmistöomistajan jäljet mahdollisesti johtavat veroparatiisiin.  Vakuutusyhtiöt? Eivätkös ne ole niitä firmoja, jotka ovat haluamassa lisätuottoa rahoilleen Lahti Energiasta? Miksi siis sijoittaisimme Sampoon tai Ilmariseen?

Lahti Energia tosiaan kiinnostaa ulkopuolisia sijoittajia, koska se on erinomaisen tuoton tarjoava yhtiö. Meillä siis on itsellämme tällainen sijoituskohde. Miksi siitä pitäisi vähääkään luopua?

Tästä kaikesta vedän johtopäätöksen, että junantuomat sekä muut tahot unohtakoot Lahden omaisuuden myynnin. Meillä lahtelaisilla ei ole mitään syytä myydä Lahti Energiaa, Lahti Aquaa tai Lahden Taloja. Lahtelaiset omistavat ne ja saaduilla tuotoilla hoidetaan kaupunkiamme niin hyvin kuin se on mahdollista olosuhteissa, joissa aika ajoin nousee häiritsemään myyntipuheet hyvin toimivista yhtiöistämme tai naftaliinista kaivetut keskustan megalomaaniset kehittämishankkeet.