LUKUKIRJANI VUONNA 2020

Perjantai 29.1.2021 klo 22.17


Vuosi 2020 oli niin outo, etten pysty sitä vertaamaan mihinkään aiemmin kokemaani. Maailmanlaajuinen koronapandemia valtasi myös Suomen, sulki koulujen, kirjastojen, teatterin ja harrastepaikkojen ovet, siirsi ihmiset etätöihin ja koululaiset tietokoneiden ääreen kotiin. Opettelimme maskien ja käsidesin käytön ja koko kansa innostui lukemaan. Koronapandemia jatkuu edelleen, kirjastoissa saa pistäytyä 15 minuutiksi, joten lainaamaan eli uusia kirjoja saamme sitä mukaa, kun edelliset on luettu. Teen ensin tavanomaisen luettelun lukukirjoistani, joissa runot, muistelmat, esseet ja romaanit tähditettynä. Dekkarit erottelen omaksi ryhmäksi, kun niitä tuli luettua runsaasti mielenpiristykseksi. Etenkin Reijo Mäen Vares-sarjaa, joka on ihan oma juttunsa. Yhteensä lukukirjoja lähes 100, mutta ehkä joku kirjoista unohtui luettelostani.  Osa kirjoista ostettu korona-aikana ja osa kirjastosta. 

  1. Julia alasti, Nick Hornby ***
  2. Menomatka, Virginia Woolf****
  3. Mistä Maailmat Alkavat, Joel Haahtela***
  4. Päiväkäsky, Erik Vuillard*****
  5. Puukansan tarinat, Veikko Huovinen***
  6. Yö ja Päivä, Virginia Woolf****
  7. En minä ainakaan ole sama, Fernando Pessoa*****
  8. Hullu, Juha Hurme**
  9. Sielujen kapina, Andre Malraux***
  10. Salakapakoita ja Tappaskeittoa, Lasse Lehtinen***
  11. Suomen Suurin, HS 1889-2019, Niklas Jensen-Eriksen, Aleksi Mainio, Reetta Hänninen*****
  12. Muisto vain, Denis Lehane**
  13. Pimeydestä loistaa valo, Petina Gappah****
  14. Poika, joka luki Paavo Haavikkoa, Tomi Melender***
  15. Anna meille siivet, Louise Eddrich***
  16. Elämää Pietarissa; Tanjan katu, Kalle Kniivilä**
  17. Kolme muskettisoturia, Aleksandre Dumas*****
  18. Ankeriaan testamentti, Patrik Svensson****
  19. Mihinkä täällä voi mennä, Marko Järvikallas***
  20. Kodin ikävä, Jenny Erpenbeck***
  21. Vanhan lapsen tarina, Jenny Erpenbeck**
  22. Iloiset hautajaiset, Ljudmila Ulitskaja****
  23. Syyspurjehdus, Johan Bargum**
  24. Miehet selittävät minulle asioita, Rebecca Solnit*****
  25. Tuhahnnen ja yhden yö tarinoita osat I, II ja III*****
  26. Obabakoak, Bernando Atxaga****
  27. Ei enää Eddy, Edouart Louis***
  28. Amalian rakkaus, Elena Ferrante***
  29. Tuhkaan piirretty maa, Petra Rautiainen****
  30. Uinuvia muistoja, Patrick Modiano***
  31. Kolme Vahvaa Naista, Marie Ndiaye***
  32. Auschwitzin viulu, Maria Angels Anglada***
  33. Merikirja, Morten Stroksnes****
  34. Vanhat Mestarit, Tomas Vernhard***
  35. Vedenpaisumuksen lapset, Risto Isometsä***
  36. Tähän aikaan huomenna, Iikka Hackman**
  37. Kummatukkainen tyttö, David Foster Wallace****
  38. Koronamanifesti, Antti Holopainen ja Tiia Kohonen**
  39. Jalkapohja, Niillas Holmberg****
  40. Mare Nostrum, Jaakko Hämeen-Anttila***
  41. PÄÄTTYMÄTÖN RIEMU, David Foster Wallace*******

Näistä kirjoista nostan esiin taas viisi, jotka jokaisen kannattaisi lukea jossain vaiheessa elämäänsä: Päiväkäsky, Pimeässä loistaa valo, Ankeriaan Testamentti, Miehet selittävät minulle asioita ja ehdottomana ykkösenä David Foster Wallacen Päättymätön Riemu, joka lukukokemuksena on sanoin kuvaamaton ja siksi tähtien määrä on 7.

Dekkarit, klassikoita kirjahyllystäni, jotka luin uudelleen ja loput kirjastosta tai divarista.

  1. Kuolema Niilillä, Agatha Christie
  2. Roger Ackroydin murha, Agatha Christie
  3. Neiti Pinkertonin Salaisuus Agatha Christie
  4. Neiti Marplea ei petetä, Agatha Christie
  5. Vaarallinen Talo, Agatha Christie
  6. Stylesin tapaus, Agatha Christie
  7. Anteeksiannon houkutus, Donna Leon
  8. Seitsemän syntiä, Donna Leon
  9. Maigret ja hotellin kahvinkeittäjä, Simenon
  10. Maigret ja keltainen koira, Simenon
  11. Murha Maalaisidyllissä, Marie Bengt
  12. Luvattu Maa, Mari Jungstedt
  13. Häikäilemätön, Jarkko Sipilä
  14. Viimeinen Juoksu, Paul-Erik Haataja
  15. Macbeth on kuollut, Outi Pakkanen
  16. Maurius, Outi Pakkanen
  17. Hammurabin Enkelit, Max Seeck
  18. Pahan Verkko, Max Seeck
  19. Kalmankolkko, Timo Sandberg
  20. 6/12, Ilkka Remes
  21. Leijonan kita Anne Holt
  22. Kasvoton kuolema, Henning Mankell
  23. Haudattu, Henning Mankell

Loput 2020 luetuista dekkareista ovat Reijo Mäen Vares-sarjaa tai Tukholma-sarjaa, en erittele niitä. Totean vain, että ihan oma lajityyppinsä löytyy näistä kirjoista. En suosittele herkkähipiäisille.

  1. Seriffi                                                     14. Mustasiipi
  2. Marraskuu on musta                                15. Geggo
  3. Sukkanauhakäärme                                 16. Jackpot
  4. Kuoleman kapelimestari                           17. Pitkä lounas
  5. Uhkapelimerkki                                       18. Satakieli lauloi yöllä
  6. Kaidantien kulkijat                                   19. Kakolan kalpea
  7. Jäätynyt enkeli                                        20. Intiaani
  8. Kruunun vasikka                                     21. Soopeli
  9. Moukanpeli                                             22. Tolvana
  10. Enkelit kanssasi                                      23. Cowboy
  11. Pimeyden tango                                  
  12. Pahan suudelma
  13. Mullan maku