VUODEN 2020 ELOKUVATxTorstai 11.2.2021 klo 21.52 Elokuvissa käynnit päättyivät kuin seinää koronapandemian iskiessä Suomeen maaliskuussa 2020. Siksi elokuvien katsominen jäi television varaan, enkä sieltäkään kovin montaa nähnyt. Kesällä muutama katsomisen arvoinen elokuva ehti elokuvateattereihin, kunnes kinot sulkeutuivat uudelleen. Loppuvuodesta kirjaston DVD-hyllyistä mieheni toi muutaman katsomisen arvoisen leffan. Laitan elokuvat blogiini osoittaakseni, että kyllä jotain katsottavaa kirjaston kokoelmista löytyy elokuvan nälkään. Elokuvien harrastaja varmasti löytää listastani uutuuselokuvat, klassikot ja muutaman muun katsomisen arvoisen. Luettelossa on elokuvan nimi ja valmistusmaa, muut tiedot löytyvät googlettamalla.
Voi olla, että listastani uupuu jokunen leffa, minkä todennäköisesti olen katsonut toiseen tai kolmanteen kertaan, kuten esim. Piukat Paikat, josta en pidä lukua, vaan katson joka kerta kun televisiosta tulee. Myös kolme Timo Koivusalon ohjaamaa Risto Räppääjä -elokuvaa ovat minulle tärkeitä. Onhan niissä toisessa pääosassa Nelli Nuudelipää, jota esittää lapsenlapseni Sanni Paatso. |