Juliste- ja huonekalumuseo Lahteen

Perjantai 22.1.2016 klo 13.10


Luin Etelä-Suomen Sanomista, että Lahden kaupunki myy vanhan linja-autoaseman eniten tarjoavalle. Sääli.  Olisin suonut sen säilyvän Lahden kaupungin omistuksessa. Linja-autoasema on Historiallisen museon vieressä. Koska asema on kulttuurihistoriallisesti merkittävä ja yksi harvoista säilyneistä funkisrakennuksista Lahdessa, sopisi se luontevasti museokäyttöön. Lahteen ovat kuuluneet puusepät ja huonekalutehtaat yli vuosisadan.  Huonekalumuseosta on haaveiltu pitkään. Näyttelytiloja kaipaa myös kaupungin runsas julistekokoelma.  Onhan Lahdessa järjestetty jo 40 vuotta kansainvälisiä, maailmalla erittäin tunnettuja julistekilpailuja, alkuaan joka toinen vuosi, nykyisin kolmen vuoden välein. Julistekokoelmat vaatisivat pysyvän taidenäyttelytilan.

Historiallinen museo on aivan linja-autoaseman vieressä. Siinäpä moderni taide ja vanha kulttuuri täydentäisivät toisiaan.  Näen silmissäni sellaisenkin vision, että vanhan linja-autoaseman seinillä olisivat julisteet ja lahtelaisten huonekalutehtaiden museohuonekalut sijoitettuna ympäri huonetiloja. Museoravintola, joka voisi olla yksityisen tahon ylläpitämä, tukisi toimintoja ja voisi olla auki muulloinkin kuin museon aukioloaikoina. Historiallisen museon museokauppa toimisi huonekalu- ja julistemuseon kauppana.

Ehdotustani saatetaan vastustaa siksi, että linja-autoasemalle on tehtävä perusteellinen remontti, mutta kyllä uudisrakentaminenkin maksaa. Joissain kaukaisissa suunnitelmissa on haave saada Lahteen taidemuseo, joka kokoaisi edellä mainitsemani osa-alueetkin, huonekalut ja julisteet. En kuitenkaan usko, että nykyisessä tiukassa taloustilanteessa uudisrakennusta pohditaan vakavasti, mutta esittämäni visio linja-autoaseman tulevasta toiminnasta olisi täysin mahdollinen. Kulttuurikaupunki Lahteen se istuisi kuin ”nenä päähän”.

Tällaiselle hankkeelle olisi mahdollista saada Suomen kulttuurirahaston tukea ja mahdollisesti myös lahtelaisten huonekalufirmojen sponsorointia. Nyt ei muuta kuin päätös säilyttää talo kaupungin omistuksessa, ja sen jälkeen kulttuuri- ja liikuntalautakunta yhdessä kaupunginmuseon ja tilakeskuksen virkamiesten kanssa suunnittelemaan ja toteuttamaan Lahteen uutta museota.