Ranta-Kartanon museokortteli

Sunnuntai 22.5.2016 klo 19.03


Pääkirjoitus Etelä-Suomen Sanomissa 19.5. uutisoi, että Onni ja Hilja Tuovisen säätiö on tehnyt tarjouksen mahdollisesta linja-autoaseman ostamisesta taidekäyttöön. Suunnitelmat ovat vielä kesken, joten mitään varmaa ei linja-autoaseman tulevaisuudesta voida tässä vaiheessa sanoa. Hienoa kuitenkin, että löytyy tahoja, joille kulttuurihistoriallisesti merkittävä rakennus on muutakin kuin bisnestä.

Ihmettelen kaupunginmuseon johtoa, joka ”liputtuaa” Paavolan aluetta tulevana taidemuseon sijaintipaikkana. Ilmeisesti museoväki on unohtanut täysin Ranta-Kartanon kaavan, jossa mm. todetaan, että taide on luonteva osa Ranta-Kartanon aluetta jo pelkästään tulevan museokorttelin sijainnin vuoksi.

Poliitikkojen ainakin soisi muistavan, mitä ovat päättäneet kaavaa hyväksyessään.

Alueella on jo historiallinen museo ja verrattain paljon taideteoksia. Kaavassa esitetään mm. taidehankintoja jalankulkualueille ja vesiaiheinen teos Paasikiven aukiolle. Tähän suunnitelmaan sopii erinomaisesti arvokkaan funkisrakennuksen säilyttäminen kulttuurikäyttöön. Olen ehdottanut, että siitä tehtäisiin julistemuseo ja mahdollisesti huonekalumuseo, mutta yhtä lailla Viipurin taidemuseon kokoelma sinne sopisi.

Pienellä lisärakentamisella aseman tilat sopisivat taidemuseoksi. Varastotiloja sieltä ei löydy, mutta eipä niitä nytkään taidemuseon yhteydessä ole, vaan osa on ”Tevin” vintillä, osa Sopenkorven varastossa. Täysin uuteen taidemuseoon, joka kaavasuunnitelmassa on, ei taida tällä hetkellä löytyä rahoitusta, mutta ehkä jonain päivänä sekin ihme nähdään, että talousarvion investointiosassa on kohta ”taidemuseo”.

Toivonkin, että nykyiset kuntapoliitikot, kulttuurilautakunta, museon nykyinen johto, Tilakeskuksen virkamiehet ja taiteesta kiinnostuneet tutustuvat Ranta-Kartanon asemakaavaan myös museokorttelin osalta, ettei poukkoiltaisi miten sattuu. Kaava on hyväksytty Korkeimman hallinto-oikeuden siunauksella, joten eiköhän ruveta toteuttamaan suunnitelmaa.