Volter Kilven saaristolaissarja; Alastalon salissa, Pitäjän pienimpi ja Kirkolle

Viisi vaikuttavinta romaania on pyörinyt Twitterissä pitkään. Minäkin nimesin omani: Volter Kilven Alastalon salissa, Juha Hurmeen Nyljetyt ajatukset, Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla, Orhan Pamukin Lumi ja Jose Saramagon Ricardo Reisin viimeinen vuosi. Tämä on sinänsä mahdoton juttu, koska pystyisin nimeämään 100 vaikuttavinta romaania ihan kevyesti. Nyt kuitenkin tuossa nuo 5, joita twitterissa haettiin.

 Mietin asiaa kuukauden verran ja totesin, että kyllähän sitä viisi voi nimetä, mutta joitain perusteluja, miksi juuri nämä, olisi kiva saada. Kirjojen rakastajana olen tosi kiinnostunut, miksi joku valitsee esim. Jose Saramagon Kaikkien nimet –romaanin.

Kerron tässä, miksi nimesin Kilven Alastalon salissa –romaanin suosikikseni. Aluksi totean, että Volter Kilven saaristolaissarja Kustavista, Alastalon Salissa, Pitäjän pienimpiä ja Kirkolle on kokonaisuus enkä halua niitä erottaa toisistaan, joten arvioin hieman jokaista kirjaa. Sarja on suomalaisen kirjallisuuden parasta antia. Volter Kilvellä on oma tunnistettava tyyli kirjoittaa, kieli on rikasta, kielikuvia on paljon, itse keksittyjä sanoja niin, että lukija joutuu välillä arvailemaan, mutta se on vain hauskaa kuin olisi löytöretkellä. Mielestäni ehkä parasta on kustavilaismurre.

Alastalon salissa ollaan kustavilaisen pitäjän 22 talollisen voimin päättämässä kolmimastoparkin rakentamisesta. Kirja kertoo kuusi tuntia kestävästä keskustelusta ja päätöksenteosta, joka on pääosin tajunnanvirtaa kuvaten paikalla olijoiden ajatuksia ja tunteita pohdiskelevasti, hauskasti, ironisestikin. Ennen kaikkea joka mies on tosissaan parkkia haluamassa lukuun ottamatta Pukkilan isäntää, Evald Pihlmania, joka epäonnistuu estelyissään. Pukkila näyttelee merkittävää osaa 800 sivuisessa kirjassa.

Pitäjän pienimpiä -kirja kertoo merimiehistä, pikkutilallisista ja mökkiläisistä, heidän perheistään, kohtaloistaan onnettomuuksineen ja joskus iloineenkin. Pidän tämän kirjan kuivasta huumorista ja suorasukaisesta kerronnasta. Saimme juuri nähdä Yle Teemalta lyhytelokuvan Kaaskerin Lundströmistä, joka kuuluu pitäjän pienimpiin, mutta kouluttaa kustavilaisia poikia merimiehiksi viinan voimalla. Hän on entinen merikapteeni, joka 30 vuotta aiemmin juovuksissa ohjasi neitsytmatkalla olevan fregatin Gotlannin kallioihin. siihen päättyi merikapteenin ura,  mutta eivät taidot, joten niitä hän nyt Kaaskerin tuvassa päntätyttää poikien päähän kuin lukkari  seitsemälle veljekselle Jukolassa.

Kirkolle –romaani on kuin kirkas sunnuntaiaamu, mistä se kertookin. Yli 90 ihmistä mahtuu kirkkoveneeseen, jolla kirkonkylälle soudetaan. Matkalla veneelle, soutaessa ja kirkonmenojen aikaan lukija pääsee kyläläisten pään sisään, pohdiskeluihin, tuskaan ja iloon. Jälleen kerran Volter Kilven mestarillinen ote pitää ja tajunnanvirta-tekniikka soljuu kuin hiljainen merenkäynti.

Nämä kolme kirjaa vaativat hieman kärsivällisyyttä lukijalta johtuen verkaisesta rytmistä, oudoista kielikuvista ja ainakin sisäsuomalaiselle vaikeasta murteesta, mutta kun alkuun pääsee ja rytmistä saa kiinni, kaikki kolme kirjaa tulee varmasti luetuksi ja lukukokemus jokaisen kirjan jälkeen on ”Stendahlin syndroomaan” verrattavissa. Varoitan lukijaa, sinusta tulee Volter Kilpi –fani ja rakastut Kustaviin, vaikka et olisi siellä koskaan käynyt.